Hollolan Koiraharrastajat ry

Hollolan Koiraharrastajat ry

Hollolan Koiraharrastajat ry (3081400-5) on perustettu 2.9.2017 pienen mutta aktiivisen harrastajaryhmän aloitteesta, koska alueelle haluttiin saada koirien kouluttamiseen paneutuva yhdistys, jossa jäsenillä on mahdollisuus edetä kukin omilla resursseillaan ja tavoitteillaan yksilöllisesti eteenpäin. Hollolan Koiraharrastajat (HoKo) ry on Suomen Kennelliiton, Salpausselän kennelpiirin ja Suomen Palveluskoiraliiton jäsen.

Yhdistyksen tarkoituksena on tuoda alueella asuvat palveluskoira- ym. koiraharrastajat koiraharrastukseen mukaan, edistää koirien koulutusta ja harrastustoimintaa sekä ohjata jäsenistöään kouluttamaan ja harrastamaan koiriensa kanssa kukin omien tavoitteiden mukaisesti.

Yhdistys järjestää jäsenilleen erilaisia koulutustapahtumia, kuten tottelevaisuuskoulutuksia, henkilöhakua, jälkikoulutusta, luentoja, hallitreenejä, viriketreenejä, nose work-koulutuksia sekä näyttelytreenejä. Lisäksi yhdistys järjestää muuta koulutuksiin liittyvää toimintaa sekä kokeisiin ja kilpailuihin tähtääville että muille koiransa kanssa harrastaville koiranomistajille.

Liity mukaan yhdistykseen täyttämällä jäsenhakemus

Kysy lisää: hollolankoiraharrastajat(at)gmail.com

Yhdistyksen säännöt

1 § Yhdistyksen nimi on Hollolan Koiraharrastajat (HoKo) ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys, ja sen kotipaikka on Hollola ja sen lähiympäristö.  2 § Yhdistyksen kielenä on suomi. 3 § Yhdistyksen tarkoituksena on tuoda alueella asuvat palveluskoira- ym. koiraharrastajat koiraharrastukseen mukaan. edistää palvelus- ym. koirarotujen koulutusta ja harrastustoimintaa. ohjata jäsenistöään kouluttamaan ja harrastamaan koiriensa …

Jäsenhakemus

Jäsenhakemus Hallitus hyväksyy uudet jäsenet hakemusten perusteella.

Lue lisää